Kuudenneksen talo Hauhon Hyömäessä

 

Kuudennes oli kuudesosa manttaalin perintötalo Nro 2 , joka isojaossa 1787 oli siirretty Hyömäen pääkylältä Turtomäen tienoilta Hyömäen Metsäkylään, ja saanut silloin talonumerokseen 16. Se sai talon ympäriltä Hafwanluon, Keskinitunpeldon, Lemetynojan, Sorratinpeldon ja Lusiniitunajoksen pellot ja niityt.  Kuudennes mainitaan Hauhon maakirjassa ensikerran vuonna 1634, mutta on todennäköisesti ollut jo sitä ennenkin, sillä aikaisemmassa maakirjassa ilmoitettiin vain talolliset, mutta ei talojen nimiä. Todennäköisesti se on aikoinaan lohkaistu Toralan rusthollista. Kuudenneksella on ehtinyt olla useitakin isäntiä, joista Kalle Rajala myi 1878 talon Hyömäen kartanolle. Sen jälkeen taloa ehti viljellä parikin kartanon lampuotia, kunnes Juho Sarén osti sen. Kauppahinta oli 3500 silloista Suomen markkaa. Aluksi Kuudenneksen päärakennus sijaitsi alhaalla pellon reunassa. Vuosina 1903-05  (vuosiluvut hakattu rappukiveen ja kivijalkaan) vanhimman pojan Jannen yllytyksestä ja avustuksella rakennettiin uusi päärakennus ylemmäksi mäelle kylätien varteen. Janne oli vain 14-vuotias, kun hän alkoi ajaa hevosella rakennushirsiä pihamaalle sanoen isälleen, että nyt rakennetaan uusi talo.


Muistinvarainen pohjapiirros Kuudenneksen talosta
Huoneiden puhekieliset nimitykset 1940 luvulla

Lammasmäessä, kylätien toisella puolella oli jo vanhan rakennuksen aikaan paja. Se oli hyvin varustettu ahjoineen ja alasimineen ja kaikenlaisin tarpeellisin työvälinein. Siellä valmistettiin kaikki taloudessa tarvittavat rautaesineet uuden päärakennuksen nauloista alkaen. Vanhimmasta pojasta, Jannesta, tuli pian taitava seppä, samoin kuin muistakin veljeksistä. Varsinkin Aleksi hoiteli sepänhommia Jannen muutettua pois kylältä. Paja oli pystyssä ja käytössä aina 1950-luvulle asti, jolloin se eräänä runsaslumisena talvena lysähti lumikuorman alla, eikä sitä enää sen jälkeen korjattu.

      Lammasmäessä sijaitsi myös musta ja salaperäisen näköinen, kaksikerroksinen hirsirakennus, jonka ympärillä leijaili erikoinen imelähkö tuoksu. Sisällä oli iso sisään lämpiävä kiuas ja eri korkuisia lauteita ja orsia. Siellä kuivattiin viljat, valmistettiin talkkunat, sahtimaltaat ja imeläjauhot. Yläkertaan johti ulkopuolelta silta, jota pitkin jyväsäkit voitiin viedä sisälle ja lattiassa olevista luukuista laskea jyvät kuivurin ylälauteille. Kesäksi siellä palvattiin lihoja, sillä savustettu palviliha oli hyvin säilyvää senaikaisissakin säilytysolosuhteissa. Kuudenneksella tosin oli talon alla hyvä kellari, jonka seinät ja katto olivat ympäriinsä muuratut isoista kivenlohkareista. Siellä säilytettiin lihatiinut, marjasaavit ja muut kylmäsäilytystä vaativat ruokatarvikkeet. Perunat ja juurikasvit pidettiin perunakuopassa Lammasmäen rinteessä.

Vuonna 1915 hankittiin puimakone, joka oli aluksi hevoskiertoinen.  Kun kylään tuli sähköt 1919, hankittiin puimakonetta pyörittämään sähkömoottori. Sähköyhtiön tehtyä konkurssin konetta pyöritti polttomoottori. Puintia varten rakennettiin iso kaksikerroksinen riihirakennus. Viljat ajettiin siltaa pitkin yläkertaan, jossa puimakone sijaitsi. "Pöydälleantaja" nosteli viljat sopivissa erissä syöttöpöydälle ja "syöttäjä" syötti viljat koneeseen. Jyvät menivät torvea pitkin alakertaan, jossa "pussimies" vaihteli säkkejä torven alle. Toisessa päässä riihtä oli tila "pahnoille" eli oljille, jossa ne laitettiin "riittaan", mikä tarkoitti siistiin kasaan ja poljettiin tiukkaan, että saatiin hyvin mahtumaan. Riihessä puitiin myös kyläläisten viljoja. Sitä varten oli yläkerran seinässä luukut, joista oljet voitiin pudottaa suoraan kylänmiehen hevoskärryihin ja viedä pois. Kun sisaruksista Hilda, Aleksi, Lyyti, Aatu ja Ida myöhemmin viljelivät omia tiluksiaan, käyttivät he riihtä ja puimakonetta yhteisesti. Kyllikki Suden lapsuuden aikaan koneen "syöttäjänä" toimi useimmiten Aleksi ja "pussimiehenä" Kyllikin äiti Ida. Riihen tienpuoleista päätyä käytettiin kylän ilmoitustauluna.

Riihen takana oli pärehöylä, jossa valmistettiin päreet, niin omiksi tarpeiksi kuin kyläläisillekin. Päreitä tarvittiin runsaasti kattojen valmistamiseen ja korjaamiseen. Pöllit kuorittiin ja katkottiin sopivan mittaisiksi. Kyllikki Susi muistelee, että hänen lapsuudessaan Aleksi syötti pöllejä koneeseen, Aatu istui "alla" ja otti päreitä vastaan. Lapset kantoivat pärenippuja ja joku aikuinen teki pinoa. Kun päreet olivat valmiina oli tiedossa pärekattotalkoot, joita pidettiin kesäaikaan aina jossain päin kylää.     

Kuudennekselle hankittiin Metsäkylän ensimmäinen puhelin, joka oli Sirkka Sirénin muistin mukaan käytössä jo ainakin 1920 luvun alussa, jolloin hän ei vielä osannut kunnolla puhuakaan, vaan kutsui katonteossa olevia aikuisia puhelimeen sanomalla: "Pulime toi".  Kyläläiset kävivät soittamassa puhelinasioitaan Kuudennekselta. Kyllikki Susi muistaa huvittavan asian näistä soittamaan poikenneista kyläläisistä. Uuteen päärakennukseen oli laitettu keittiönovet vanhasta rakennuksesta, jossa oli ollut korkeat kynnykset ja ovet olivat tavallista matalammat. Kun harvemmin käynyt vieras tuli keittiöön, hän löi ensin päänsä keittiön ulko-oven kamanaan ja sanoi sitten: "Päivää, saanko soittaa." Sen jälkeen kuului taas "pam", kun vieras meni toisesta ovesta kamarin puolelle puhelimeen. Puheluja yhdisti puhelunvälittäjä keskuksessa ja Kuudenneksen puhelinnumero oli Alvettula 18.

Sähköt hankittiin Kuudennekselle Hauhon Sähköltä 1919. Asuinrakennukseen laitettiin sähkövalaistus, mitään muita sähkölaitteitahan ei siihen aikaan juuri ollutkaan. Riiheen tuli myös valaistus ja sähkömoottori, kuten jo edellä on kerrottu. Sähkölaitos teki sitten konkurssin ja keräsi sähköjohtonsa pois. Sen jälkeen menikin kauan, ennen kuin Hyömäen Metsäkylää alettiin uudestaan sähköistää.

        Metsäkylän posti saapui 1900-luvun alkupuolella Kämärin taloon Hyömäkeen, myöhemmin linja-autossa Metsäkylän tien risteykseen. Kyläläisille oli jaettu vuorot, milloin kenenkin piti olla postia vastassa. Postivuorossa oleva jakoi postit risteyksen ja Kuudenneksen välillä oleviin postilaatikoihin ja lopun kylän posti vietiin Kuudennekselle. Aluksi se säilytettiin sisällä, mutta 1940- luvulla postia varten laitettiin Kuudenneksen rapulle laatikko. Postintuloaikoihin raput olivat täynnä odottajia, niin että talonväki tuskin pääsi kävelemään. Joskus isäntäväki sai tehtäväkseen ottaa talteen määrätyille henkilöille osoitettuja kirjeitä, että postisalaisuus olisi säilynyt. Vasta 50-luvulla kylä sai postinkantajan, joka toi postit jokaisen talon omaan postilaatikkoon

Paluu pääsivulle