Sukuseuran keskushenkilöt

Juho (Johan) ja Iida Sarén

 

Juho

Johan (Juho) Sarén syntyi 7.7.1854 Vanajan Idänpään Kulolan torpassa Henrik Henrikinpoika Sarénin ja Johanna Elisabet Johanintyttären kolmantena lapsena. Juho kastettiin kahden päivän ikäisenä 9.7.1854. Kummeina olivat torppari Johan Johanson Peltola vaimonsa Hedda Kristersintyttären kanssa Idänpään Honkalan Peltolan torpasta. Kolmantena kummina oli Juhon täti Eva Henrikintytär Sarén, joka siihen aikaan vielä asui veljensä luona Kulolassa. Kasteen suoritti Vanajan - Hämeenlinnan kirkkoherra rovasti Bernd Wilhelm Wegelius. Rovastille sattui pieni erehdys hänen merkitessään kastetiedot Vanajan kastekirjaan. Pojan nimeksi merkittiin kastekirjaan erehdyksessä Johanin sijasta Johanna. 

Juho meni 12-vuotiaana, vuonna 1866, renkipojaksi Kankaisten Heikkilään rusthollari ja kuudennusmies Anders Karlsonin taloon, jossa työskenteli kolmisen vuotta. Sen jälkeen hän palasi pariksi vuodeksi kotiinsa Kulolaan. Vuonna 1871, 17-vuotiaana, hän meni kummisetänsä, torppari Johan Johanssonin rengiksi Honkalan Peltolan torppaan Idänpäähän, jossa viipyi parisen vuotta. Kulolaan hän palasi taas pariksi vuodeksi, kunnes 13.2.1875 lähti Helsinkiin, otettuaan 1.2.1875 pestin Henkikaartin 3. Suomen tarkk´ampujapataljoonaan eli Suomen Kaartiin. Samaan pataljoonaan lähti myös syksymmällä 11.10.1875 nuorempi veli Adolf, joka oli ollut tätinsä Evan palveluksessa Porissa. Iästä ei liene ollut kovin tarkkaa väliä, koska kummankin syntymäajaksi on merkitty n. vuosi 1855. Adolf oli kuitenkin vasta 18-vuotias. Molemmat osallistuivat 1877-78 Turkin sotaan, josta Adolf ei koskaan palannut.

Yhteenveto Sota-arkiston, Henkikaartin 3. Suomen tarkk'ampujapataljoonan 4. komppanian asiakirjoista löydetyistä tiedoista, jotka koskevat Johan Sarénia : Tarkk'ampuja nro 131, Johan Sarén, syntynyt Hämeen läänissä noin 1855. Otettu kirjoille pataljoonan reserviin 1.2.1875 ja siirretty katselmusluetteloon numerolle 131 31.3.1875. Palvelusaika 6 vuotta. Pituus kaksi arseniaa ja viisi versokkia (n. 1.64 m). Ylennetty jefreitteriksi  29.5.1878 ahkeruudesta ja taitavuudesta palveluksessa  (päiväkäsky 29.5.1878, Militaria 54/2). Ottanut osaa Turkin sotaan vuosina 1877-78. Saanut pronssimitalin ja kantaa Pyhän Andrean ja Pyhän Yrjön ritarikuntien nauhoja, sekä Romanian muistoristiä "Trecerea Dunarii" mainitusta sodasta.

 Viimeinen sota-arkistosta löytynyt merkintä on tammikuulta 1881, jolloin hän on ollut kouluttajana Opetuskomppaniassa (Undervisiningskompaniet). Turkin sodan jälkeen Suomessa siirryttiin yleiseen asevelvollisuuteen ja uuteen järjestelmään. Sitä varten Helsingissä toimi 1879-1881 erityinen Suomen Opetus­tarkk´ampujakomppania eli lyhyemmin Opetuskomppania, jossa koulutettiin uuden Suomen sotaväen rungoksi 200 aliupseeria. Tätä varten Suomen Kaartista komennettiin apukouluttajiksi joukko aliupseereita, joihin Johan Sarénkin kuului. Merkintää palveluksesta poistumisesta ei löydy, mutta palvelus on ilmeisesti jatkunut, koska vasta vuonna 1883 Juho muutti Helsingistä Hauholle veljensä Henrikin luokse Hauhon Hyömäen Lepistön torppaan.

 

Johan Sarén sai osallistumisestaan Turkin sotaan pronssimitalin sekä oikeuden kantaa Pyhän Andreaan ja Pyhän Yrjön ritarikuntien nauhoja, sekä Romanian muistoristiä "Trecerea Dunarii". Pronssimitalin saivat kaikki taisteluissa mukana olleet ja Romanian muistoristin ne, jotka olivat olleet mukana alusta asti, siis ylittäneet Tonavan, josta ristin nimikin tulee. Ristissä näkyy Romanian kuninkaan Carolin nimikirjain. Nauhoissa esiintyy Pyhän Andreaan ritarikunnan väri, vaalea sininen ja Pyhän Yrjön ritarikunnan musta/oranssi. Pyöreän pronssimitalin nauhassa on yhdistetty molempien ritarikuntien värit.

Tultuaan Hauholle 1884, Juho Sarén oleskeli jonkun aikaa veljensä Henrikin luona, joka oli torpparina Hyömäen kartanon omistaman Wähä-Kourulan Lepistön torpassa. Seuraavana vuonna, syyskuun 30. päivänä 1885, hän kuitenkin osti Kuudenneksen talon Hyömäen kartanolta. Vuonna 1886 hän avioitui Iida Karoliina Liikilän kanssa Tuuloksesta. Yhdessä he alkoivat pitää taloaan ja perhe lisääntyi kaikkiaan kymmenellä lapsella. Myöhemmin Juho Sarén osti vielä lisämaita Lyömilältä.

Juho oli Turkin sotaretkellä saanut korviinsa vian, joka aiheutti miltei täydellisen kuurouden. Perheensä kanssa keskustellessaan hän käytti toisinaan apuna pässinsarvea kuulotorvena. Tärkeämmät asiat oli hänelle kirjoitettava lapulle. Itse hän puhui hyvin hiljaisella äänellä, koska ei voinut kuulla omaakaan ääntänsä.  Pienenä korvauksena hänelle myönnettiin eläke, joka tosin oli vaatimaton, mutta kuitenkin pieni tunnustus hyvin tehdystä työstä.

 

 

  Turkin sodan veteraaneja ryhmittyneenä Helsingin Kaartin kasarmin pihalle Gornyi Dubniakin muistomerkille taistelun vuosipäivänä 24. 10.1912 ( kuva Sotamuseo). Juho Sarén keskirivissä kolmas vasemmalta.  Kokoontumisia pidettiin viiden vuoden välein aina 20-luvulle saakka.

Lapsenlapset muistelevat isoisäänsä: 

Sirkka Sirén os Sarén: "Vaari oli hevosella Hämeenlinnan markkinoilla. Jostain syystä hevonen pillastui ja kaatoi rattaat. Vaari, joka oli nauttinut markkinaviinoja, jäi rattaitten alle ja katkaisi jalkansa. Kunnollista hoitoa ei siihen aikaan osattu antaa ja niin jalka jäi vialliseksi. Kyllä vaari kuitenkin omin neuvoin pääsi vielä pihallekin, mutta ulkotöihin hän ei enää voinut osallistua. Sisällä hän teki puutöitä, saaveja ja sen sellaista. Minulle vaari teki pienen keinutuolin joulupukin konttiin. Se oli maalattu punaiseksi. Vaari tietenkin uskotteli, että joulupukki oli käynyt sen tekemässä Haavistolla. Vaari olikin taitava puutöissä,  joista hänet oli palkittukin Hauhon Maamiesseuran kesänäyttelyssä.

Aila Anttila os. Raikassaari: Juho Sarénin hyväntahtoisuutta varsinkin lapsia kohtaan todistaa muistoni lapsuudesta. "Kuudenneksen kyökissä oli arkku, jossa oli toppasokeri ja sokeriloukku, jolla sokerista lohkottiin paloja. Kun vaari tuli meille kylään, oli hän lohkonut sokeripaloja taskuunsa ja toi niitä meille lapsille kuten nykyisin tuodaan karamelleja."

Juho Sarénin  viimeiset vuodet vaivojensa kanssa kamppaillessa eivät olleet helpot. Hän nukkui pois kesän kynnyksellä 31.5.1931. Omaiset ja ystävät saattoivat hänet haudan lepoon Hauhon hautausmaalle 14.6.1931.

 

Iida

Juho Sarénin puoliso Iida Liikilä syntyi Tuuloksen Syrjäntaan kylän Wähä-Liikilän talossa neljätoistalapsisen perheen kolmanneksi vanhimpana 28.5.1859. Tuuloksen vt. kappalainen Nikolai Lundahl vihki 32-vuotiaan Juho Sarénin ja 27-vuotiaan Iidan morsiamen kotona Tuuloksessa sunnuntaina 6.6.1886.

Iida Liikilän kotitalo oli vanha asuinpaikka, joka mainitaan asiakirjoissa jo keskiajalla. Se, ja Iso-Liikilä, jonka mailla sijaitsee nykyisin Tuuloksen pappila, ovat ilmeisesti aluksi olleet samaa tilaa. Wähä-Liikilän talo oli 1/4 manttaalin tila, jonka Iidan isä Henrik Johan Henrikinpoika Liikilä oli ostanut perintötilaksi 6.7.1878. Iida Liikilän sisaren Amandan jäädessä emännöimään taloa 1891 siellä oli 2 hevosta, 6 lehmää, nuorta karjaa, 11 lammasta, 2 sikaa ja 5 porsasta.

Iidan sukua Wähä-Liikilässä oli ollut vuodesta 1746 asti, jolloin hänen isoisänsä isoisän isä, Erik Johaninpoika Liikilä (s.1706), tuli Wähä-Liikilään isännäksi. Erikin ainoa poika, isänsä kaima, Erik Erikinpoika sai isännyyden 1753. Hänen seitsemästä lapsestaan vain kaksi tytärtä jäi eloon toisten kuollessa pieninä. Nuorempi tyttäristä avioitui Lammille ja vanhempi tytär Kaisa toi taloon isännän Hauholta. Kaisa jäi kuitenkin muutaman vuoden päästä leskeksi ja avioitui uudelleen Johan Gabrielinpoika Akkalan kanssa Syrjäntaan Akkalasta. Johan tuli Wähä-Liikilään isännäksi ja tästä avioliitosta syntyi Iida Liikilän isoisä Henrik Liikilä 1796. Iidan isoäiti Maria oli Syrjäntaan Raikon tyttäriä. Sama suku oli isännöinyt Raikkoa ainakin 1500-luvun alkupuo­lelta.

Iida Sarén oli ylväs ja suoraryhtinen nainen. Varsinkin miehensä tultua huonokuntoiseksi, Iida oli jämerä komennon pitäjä talossa. Hän oli myöskin toimelias elannon hankkija perheelleen aina korkeaan ikään asti.

Lapsenlapset muistelevat isoäitiään:

Sirkka Siren os Sarén: "Vaarin tultua huonokuntoiseksi, kävi mummu markkinoilla Hämeenlinnassa. Kahdenkymmenenviiden kilometrin matka taittui hevosella. Syksyisin hän vei myytäväksi suolattuja sieniä, marjoja ja kalaa, jota pyydettiin nuotalla Hauhonselästä. Yhtenäkin syksyaamuna hän lähti jo pilkkopimeässä kello neljän aikaan ajamaan kaupunkiin. Tiellä oli vielä niin pimeää, että mummulla oli myrskylyhty mukanaan. Kerran aikoi joku mies tiepuolesta tunkeutua kyytiin, mutta mummu löi hevosta ohjasperillä niin kyllä mies jäi. Muistan saaneeni joskus mummulta markkinatuliaisiksi savustettuja nahkiaisia. Mummu toi kaupungista sillitynnyrin loppuja, joista saatiin hyviä kalansuolausastioita. Puhdetöinään mummu kehräsi villat ja kasvattamansa pellavat ja kutoi kankaiksi.

Mummu vaati lapsiltakin hyvää käytöstä. Täytyi tietää mitä teki. Leikimme kerran Helvi-serkun kanssa pöydän alla kun mummu toi liiteristä puita sisään. Emme oikein leikin touhussa kuulleetkaan hänen tuloaan. Mummu oli niin vihainen, että olimme vähällä saada selkäsaunan, kun emme huomanneet aukaista hänelle ovea.

Oli mummulla pehmeämpi puolensakin lapsia kohtaan. Sarénin Kauko kävi pikkupoikana paimentamassa lehmiä Villinpykälän ympärillä olevissa metsissä. Kerran mummu   sanoi: " Minun on niin surkeeni sitä poikaa, jos se vaikka nukkuu sinne mettään."

Minut mummu otti usein mukaansa vieraillessaan sukulaisten luona Tuuloksessa. Mummulle tuli sitten kurkkuun kasvain, joka vaikutti, ettei hän loppuaikoinaan pystynyt enää syömään. Muistan hyvin aamun, kun hän oli yöllä kuollut ja minun tehtäväkseni tuli lähteä viemään tietoa Villinpykälään." 

Helvi Talvirinne os Sarén kertoo: "Mummulla seisoi aina jalallinen sokeriaski mummunkammarin pöydällä. Olin Kuudenneksella kylässä ja juoksimme Sirkan kanssa tuvan, mummunkammarin ja kyökin kautta ympäri, kun ovista pääsi kiertämään. Nappasimme juostessa askista sokeria suuhumme. Mummu oli meille vihainen ja sanoi, etteivät lapset saa koskea sokereihin. Ihmettelen, miksei mummu pistänyt sokeriaskia kyökin lukolliseen arkkuun, jossa hän säilytti muitakin tavaroita, joita ei saanut luvatta ottaa."  

Kyllikki Siltanen/Susi muistelee: "Oli sota aika. Ikkunat oli pimennetty mustilla kreppipapereilla ja monilla oli varattuna kaasunaamareita mahdollisten taistelukaasujen varalta. Äitini Iida Sarén/Siltanen, joka oli lääkintälotta, kävi lottahommissa Vitsiälän Tourulla sotilassairaalassa. Isäni oli rintamalla ja minä olin usein mummun kanssa kahdestaan kotona. Hän makaili kamarissansa ja minä istuin kyökin uuninpankolla ja odottelin äitiä kotiin. Mummulla oli kurkussa luultavasti kasvain, sillä hän ei loppuaikoina pystynyt nielemään kuin hiukan nestettä. Kammarin piirongin kaapissa oli mielenkiintoinen pullo, josta hänelle annettiin silloin tällöin lääkkeeksi ja tuskien lievitykseksi tilkka konjakkia. Erään kerran aikuiset sanoivat, että "mitähän toi likka huhtoo tuolla tavalla naama punaisena". Syy oli siinä, että olin käynyt maistiaisilla mummun lääkepullolla. Kuolemansa edellisenä päivänä mummun kurkussa tapahtui joku käänne. Hän sanoi, että nyt menee alas, tuokaa piimää. Hän joi halukkaasti piimää, mutta kuoli seuraavana yönä."  

Iida Liikilä/Sarén saavutti korkean, 84 vuoden iän. Hän menehtyi 16.4.1943 vaikeaan sairauteen ja laskettiin haudanlepoon 25. päivänä huhtikuuta miehensä viereen Hauhon hautausmaalle.

Kauko Sarén muistelee: "Muistoni isoäitini Ida Karoliina Sarénin hautajaisista: Olin silloin vuonna 1943 7-vuotias. Oli kevättä huhtikuun lopulla ja Hauhon hautausmaalla satoi kaatamalla. Minut oli jätetty siunauksen ajaksi hautausmaan edustalle autoon, en muista oliko se Niemelän Olavin kuorma-auto, jolla arkkukin oli tuotu hautausmaalle. Sanoin että jätetty, saattoi kuitenkin olla, että itse halusin jäädä, koska muistan miten minua kammoksutti koko hautaaminen. Ennen kaikkea minusta tuntui pahalta, kun olin nähnyt isän itkevän arkun ääressä, kun arkku oli ennen hautausmaalle vientiä avattu Kuudenneksen pihassa. Kukin vainajan lapsista oli pihalla vuoronperään jättänyt hyvästit äidilleen. Muistan miten isä oli kumartunut arkun yli, painanut poskensa vainajan poskea vasten ja samalla lukenut Isämeidän rukouksen." 

Juho ja Iida Sarénin hautamuistomerkki Hauhon hautausmaalla

Paluu pääsivulle