.

Liikilän sukuhaaran ja Hymanderien yhteiset juuret Lammilla

 

Hymander-suku ja Sarén-suvun Liikilän suku­haara Tuuloksessa lähtevät samoista lammilaisista sukujuurista. Kantaisä Michel Appelbom oli sotilas Hämeen-läänin jalkaväkirykmentin majurinkomppaniassa 1700-luvun alkupuolella. Sotilaspalveluksensa jälkeen hän toimi lampuotina Lammin Lieson Pylkkälän sotilasvirkatalossa. Isänsä jalanjäljissä Pylkkälän viljelijänä jatkoi hänen Jakob-poikansa. Jakobin vanhimmasta tyttärestä tuli Lieson Riihilahden emäntä ja hänen tytärestään Tuuloksen Syrjäntaan Wähä-Liikilän emäntä. Adam-veli muutti Pylkkälästä Hauhon Hyömäkeen, Kirppusen talon vävyksi ja isännäksi.  Vähän myöhemmin myös toinen veli Jonas muutti Hyömäen Kirppuseen. Hänkin otti vaimokseen hyömäkeläisen tytön Annan Hyömäen Vähetystä. Molemmat veljet mainitaan Kirppusen isännäksi. Adamin vaimo Maria oli sokea ja heidän avioliittonsa oli lapseton, mutta Jonakselle ja Annalle syntyi kaikkiaan seitsemän lasta, joista vanhimmasta pojasta Johanista tuli Hymander-suvun alkaja. 

   Johan Jonasson Hymander 1803-1877

Isossajaossa 1700-luvun lopulla Kirppuselle oli määrätty maita mm Hyömäen Metsäkylästä. Kylää tuntevat tietävät jos sanon, että Kirppusen maita oli Keskiniitty Lemmitynojaa myöten ja tontti johon koulu myöhemmin perustettiin, sekä siitä eteenpäin metsäaluetta Vittasmaalle Matkantaustan rajaan asti.  Lisäksi metsälohko peräkulmalla Tyrnin pelloista Palssarinkankaalle päin. 

16-vuotiaana Johan-poika lähti opintielle ja myöhempi isännyys jäi pikkuveljelle Danielille, joka piti taloa 1800-luvun puoliväliin, myi sen sitten Hyömäen kartanolle ja muutti perheineen Tuulokseen.  

Johan aloitti opinnot Hämeenlinnan triviaalikoulussa, jolloin hänelle ajan tavan mukaan annettiin vierasperäinen nimi, Hymander, kotikylänsä Hyömäen nimeä mukaillen. Hämeenlinnasta Johan siirtyi Porvoon kymnaasiin ja edelleen Turun Akatemiaan, josta valmistui papiksi 24 vuotiaana. 

Ensimmäisen papinpaikkansa Johannes sai Hauhon ylimääräisenä pappina. Vaikka hän viipyi Hauholla vain kolme vuotta, oli se merkityksellistä, sillä hän tapasi siellä tulevan vaimonsa Gustava Karolina Lovisa Neünbomin, joka oleskeli pappilassa rouvan apulaisena. Lovisa oli menettänyt omaisuutensa Turun palossa ja ruustinna, joka oli hänen äitinsä serkku, oli ottanut hänet hoiviinsa. Lovisan myötä sukuun tuli aatelista verta, sillä hän oli äitinsä puolelta saksalaista von Hausen aatelissukua. Nuori pari asettui ensin Luopioisiin Johanneksen saatua sieltä apulaisen viran. Myöhemmin Johannes oli virassa Pornaisissa, Nastolassa, Kerimäellä, Ruokolahdella ja viimeiseksi Parikkalassa.  

Johannes oli hyvä saarnamies. Kerrotaan, että kun hän oli Kerimäellä kappalaisena, oli siellä piispantarkastus, jossa kirkkoherran piti saarnata, mutta hän oli unohtanut saarnansa konseptin eikä uskaltanut ilman sitä nousta saarnatuoliin, silloin Hymander sanoi, että kyllä minä saarnaan ja pitänyt sellaisen saarnan, että piispakin oli vallan ihmetellyt kuinka niin hyvin voi saarnata.  

Johanneksella oli myös mahtava messuääni ja hän sepitteli itsekin lauluja. Virsikirjassa on hänen tekemänsä kynttilänpäivävirsi. 

Papillisessa työssään Hymander oli tosissaan. Jo lukioaikanaan Porvoossa hän oli saanut vaikutteita siellä virinneestä herätysliikkeestä. Papinvirassa ollessaan hän jatkaa pohdintojaan. Hän oli sitä mieltä , että Lutherkin oli vain ihminen, joten oli parasta, ettei rakenna Lutheriin yksipuolisesti, vaan sikäli kuin hänen sanansa pohjautuvat Jumalan selvään ja kirkkaaseen sanaan. Nämä pohdinnat johtivat 25 vuotta myöhemmin siihen, että Johan Hymander kirjoittaa 3.10.1871 Parikkalan kappalaispappilassa päivätyssä kirjeessään Porvoon Tuomiokapitulille seuraavasti: 

 Kunnianarvoisalle Tuomiokapitulille 

Koska allekirjoittanut Jumalan sanan valoon asetetun monivuotisen koetuksen ja tutkimuksen ohella vähitellen tullut siihen kokemukseen ja lopulta saanut sen horjumattoman vakuutuksen, että monet meidän Lutherilaisen kirkkomme opeista ja uskontavoista eivät näy perustuvan Jeesuksen Kristuksen ja hänen Apostoliensa Uuden testamentin pyhissä kirjoituksissa lausuttuihin oppeihin ja esimerkkiin, vaan sotivat niitä vastaan, minkä tähden papinvirka jo kauan on ollut minulle raskas, mutta erikoisesti viime aikoina tullut niin uuvuttavaksi, etten minä hyvällä omallatunnolla katso enää voivani jäädä tämän kirkon palvelukseen, niin saan, 44 vuoden palveluksen jälkeen, Korkea-arvoisen Tuomiokapitulin edessä kunnian nöyrimmästi anoa eroa papinvirasta. Ja toivon, ettei tätä minun askeltani katsottaisi kevytmielisyyden seuraukseksi taikka luultaisi aiheutuneen vanhuuden heikkoudesta, vaan katsottaisiin lähteneen kypsyneestä ajatuksesta ja varmasta uskonvakuutuksesta. 

Tuomiokapituli vapautti anojan papinvirasta saman kuukauden lopulla ja kului vain vähän yli puoli vuotta, kun Hymander järjesti uuden yllätyksen, hänet kastettiin uudestaan Tukholman Betel-kappelissa ja hänestä tuli baptistiseurakunnan jäsen. 

Johan Hymanderin seitsemästä lapsesta vanhin Johan August Gottlieb aloitti myös papin opinnot mutta jätti ne kesken, koska ei mielestään ollut tarpeeksi hyvä saarnamies. Sen sijaan hänen lahjansa olivat musiikin ja liikunnan alalla ja hänestä tulikin Helsingin Nikolainkirkon eli nykyisen tuomiokirkon kanttori ja urkuri, Yliopiston teologian opiskelijoiden laulun opettaja ja voimistelulaitoksen opettaja. 

Huolimatta isänsä tekemästä ratkaisusta Johan August Gottlieb valitsi elämässään evankelisen uskonsuunnan. Hän oli Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen perustajia ja hallituksen jäsen. Hän myöskin toimitti ensimmäisen evankeliumiyhdistyksen laulukirjan Siionin Kannel, johon tuli hänen omiakin laulujaan. 

Hän avioitui Gustava Wilhelmina Glansin kanssa, joka oli syntynyt kauppalaivan kapteenin tyttärenä. Tyttären ollessa viisivuotias oli isän laiva tuhoutunut hirmumyrskyssä Lyypekin ja Hangon välillä. Kerrotaan, että aallot heittivät rannalle vain laivan nimilaudan ja jotain muuta tuulen irtirepimää, miehistön painuessa laivansa mukana pohjaan. 

 Hymanderin perheeseen syntyi kymmenen lasta. Koti oli evankelisen hengen läpitunkema, jossa luettiin Jumalansanaa ja laulettiin virsikirjasta ja Siionin Kanteleesta. Kanttori oli itse saanut kasteessa nimen Gottlieb, joka merkitsi Jumalalle rakas. Omille lapsilleen hän antoi myös raamatulliset nimet, sitä paitsi kaikille pojilleen yhdeksi nimeksi Gottlieb. Isä teroitti lapsilleen rukouksen tärkeyttä, jokapäiväiset ilta- ja aamurukoukset oli muistettava ja jokaisen oli vuorollaan luettava ruokarukous. Perheessä laulettiin paljon. Ohikulkijat pysähtyivät usein kuuntelemaan heidän kodistaan kuuluvaa kaunista ja voimakasta joukkolaulua. 

Gottlieb Aron Kleofas Hymander/Hyvämäki

 

     Gottlieb Aron Kleofas Hymander (Hyvämäki) 1874-1932

Suvun pappisperinnettä jatkoi lapsista seitsemäs Gottlieb Aron Kleofas. 1894 hän aloitti opinnot Helsingin Yliopiston teologisessa tiedekunnassa.  Kodissa suoritetun kylvön seurauksena Hymander edusti ylioppilaiden joukossa tyypillistä evankelista uskonkäsitystä, sen voi huomata hänen kirjeistään ja päiväkirjamerkinnöistään. Herännäisyys oli kuitenkin hiljalleen saapumassa Helsinkiin. Kleofaksen Jonathan-veli oli liittynyt pienen herännäisylioppilaspiirin jäseneksi, jotka alkoivat pitää seuroja kodeissa. Näihin Kleofaskin joitain kertoja veljensä mukana osallistui. Vieraillessaan opiskeluaikanaan sisarensa luona Pohjanmaalla ja veljensä luona Kannuksessa ja viimein kesälomallaan Nilsiässä Kleofas tutustui heränneisiin ja juuri papiksi valmistumisensa kynnyksellä liittyi heihin. 

Ensimmäisen virkamääräyksen Kleofas sai Viipuriin lääninvankilan ja lääninsairaalan saarnaajaksi, josta vuoden päästä sai siirron Lappeenrantaan. Lappeenrannassa hän avioitui kirkkoherra Nordströmin tyttären kanssa ja nuoripari muutti Helsinkiin. Helsingissä Kleofas toimi Kaupunkilähetyksen diakonina. Tässä tehtävässään hänen tuli käydä köyhien, sairaiden ja juomarien kodeissa auttamassa ja kehottamassa. Joka päivä tuli tehdä vähintään viisi kotikäyntiä. Kerran kuussa piti koota juoppoja satamatyöläisiä, katupoikia ja yömajalaisia hengelliseen kokoukseen. Hymander kirjoittaa päiväkirjaansa: ”On hyvä kun on koti, jossa saa olla hiljaa. Jaksaa taas mennä ulos tappelemaan.” Hymanderin saarnoista sanottiin: ”Ne saarnat, mitä minä ja helsinkiläiset tänään kuulimme, toivat ehdottomasti mieleen, että jos Sodomassa ja Gomorrassa olisivat sen kaltaiset saarnat pidetty, niin he olisivat aikaa tehneet parannuksen.” Kleofas Hymanderia kutsuttiinkin Ukkosenjyrinän pojaksi. 

Näinä Kleofaksen esimmäisinä pappisvuosina elettiin pahinta sortokautta. Santarmit kävivät kirkoissakin seuraamassa saarnoja ja isänmaallinen Kleofas joutui varomaan sanojaan. Lappeenrannasta hän kirjoittaa äidilleen: Saarnan aikana kirkossa piti myöskin nuuskivien santarmien olla saapuvilla. Puhuin varovasti; halua olisi kyllä ollut mennä pitemmälle ja puhetta olisi kyllä riittänyt vastustajastamme. Jospa nuo livekalat olisivat edes istuneet säädyllisesti niin kuin muutkin ihmiset, mutta he puhelivat ja virnistelivät toisilleen. Heidät olisi pitänyt manata oikeuteen kirkon pahennuksesta, sillä kyllä luulen, että monen hartaus häiriytyi noiden verikoirien läsnäolosta.” Päiväkirjassaan Hymander mainitsee: ”Fabritius toi Viipurista sellaisen tiedon, että olen Bobrikoffin mustassa kirjassa uudenvuodenyön saarnani takia.”  

Myös Helsingissä 1905 olot olivat levottomat. Hymander oli tammikuun lopulla saattamassa eräitä vieraitaan varmuuden vuoksi kotiin, ettei heille sattuisi mitään pahaa. Aleksanterin ja Unioninkatujen kulmasta kuului rähinöintiä. Siellä oli joukko santarmeja ja muutama muu kulkija. Santarmit huusivat ja kirosivat, jolloin Hymander tapansa mukaan sanoi ”hyvät ihmiset älkää kiroilko, eihän kiroilemiset auta”, jolloin santarmit olivat käyneet hänen kimppuunsa ja pahoinpidelleet hänet niin, että hän joutui Hyvinkään parantolaan, eikä sieltä päästyäänkään maaliskuun puolivälissä pystynyt vielä hoitamaan virkaansa. 

Käännekohta Hymanderien elämässä tapahtui, kun Kleofas Hymander eräänä alkuvuoden päivänä 1907 vei kenkiään suutariin pohjattavaksi. Kengät oli kietaistu kotona sanomalehteen, ja perillä pastorin silmät osuivat lehdessä olleeseen ilmoitukseen, jossa Nilsiään vastikään valittu kirkkoherra halusi itselleen apulaista. Niinpä Hymander pääsi rakkaitten kesälomamuistojensa paikkaan. Nilsiästä erotettiin muutaman vuoden päästä Varpaisjärven seurakunta, jonka ensimmäiseksi kirkkoherraksi Hymander asetettiin 9.9.1911. 

Kleofas Hymanderin työtaakka oli tavaton mutta uutteruutensa harvinainen. Aina liikkeessä, usein pitäjällä monta päivää, niin kuin hänen rouvansa kirjoittaa. Pomitaan Kleofaksen päiväkirjamerkinnöistään eräs tavallinen maanantaipäivä 20. syyskuuta 1920:Lampuoti Kalle Ruotsalainen souti minut Likolahteen, jonne tulin klo 8. Haastattelin Matti-Ukkoa. Tullessa kävin Kalle Kiimalaisen luona, joka oli keuhkokuumeessa. Ennen lähtöäni annoin H.P.Eht:n Simo Ruotsalaisen 80 v. vanhalle vaimolle. Lapsia oli tullut tarkastukseen 12 kappaletta. Kastoin Rudolf Kuosmasen lapsen- Irja-Maria. Nuori Matti veneellä kyyditsi Kärsämäen koulun rantaan. Kuulostin laulun, raamatunhistorian ja sisäluvun opetusta. Niskalan kautta käveltiin Siikakosken niskaan pikkutyttöjen opastamana. Felix Ludgrenin poika vei kosken yli. Pyhä­koulussa 25 oppilasta. Talossa paljon koskensiivousmiehiä. Elävät seurat. Ripitettävä.” Sama tahti jatkuu päivästä toiseen.                     

Kevättalvella 1913 Hymander sai kinkerimatkallaan tietää, että Paavo Ruotsalaisen perilliset olivat myymässä Aholansaarta vapaaehtoisella huutokaupalla. Hymander tuli paikalle ja huusi saaren 22000 markalla. Herättäjäyhdistykselle hän luovutti muinaismuistoksi Paavo Ruotsalaisen kuolinhuoneet, johon kerättiin Ruotsalaisen maallinen jäämistö.  Itse hän rakennutti saareen uuden päärakennuksen. Sotien jälkeen saari pika-asutettiin kahdeksi tilaksi. Päärakennuksen seutu jäi kuitenkin ruustinna Hymanderille, joka testamenttasi sen Herättäjäyhdistykselle. 1960-70 luvuilla päärakennus ”Hyvämäki” peruskorjattiin majoituskäyttöön. Viime vuosina rakennus oli huonossa kunnossa ja kaipasi remonttia, mutta rahoitusta ei tuntunut löytyvän.

Kleofas Hymanderin rakennuttama pappila "Hyvämäki" Nilsiän Aholansaaressa 2010
Rahoitusta on löytynyt ja pappilan remontointi on käynnissä 2017 

Suomen itsenäistyttyä intomieliset isänmaalliset nuorukaiset päättivät auttaa Aunuksen-Karjalaisia ja Vienan-Karjalaisia heimoveljiämme itsenäistymään. Pantiin toimeksi Aunuksen retki, johon myös Janne Sarén osallistui ja Vienanretki, jolle Kleofas Hymanderkin  lähti eversti Malmin johdolla. Varpaisjärven seurakuntaa jäi silläaikaa hoitamaan kirkkoherra Karttunen. Hymanderin tehtävä oli toimia retkikunnan sielunhoitajana, hän järjesti jumalanpalveluksia ja seuroja, joihin otettiin aina mukaan myös paikallista karjalaisväestöä. Hän oli mukana paikallisten häissä, hautajaisissa ja ristiäisissä ja tuli hyvin pidetyksi kansan keskuudessa. Yksi asia oli joka tuotti hankaluutta, nimittäin hänen sukunimensä. Vienalaiset pitivät häntä ruotsalaisena. Retkikunnan palattua epäonnistuneelta retkeltään Hymander muuttikin sukunimensä Hyvämäeksi. Mainittakoon sivumennen, että myös hänen opettajaveljensä Jonatan muutti sukunimensä Hyömäeksi. 

Ihmetellä täytyy mistä Hyvämäellä riitti voimia kaikkeen. Hän kuitenkin piti kunnostaan hyvää huolta ja karaisi itseään. Hänen erikoisharrastuksiinsa kuului talvella joka-aamuiset lumi- taikka avantokylvyt oli sää mikä tahansa. Kerrotaan, että muuan mies huomasi kerran, kuinka pappilan rannassa jäällä kovana pakkasaamuna juoksi alaston mies avantoa kohti. Hän luuli jonkun joutuneen mielenhäiriöön ja riensi hakemaan köyttä, että olisi saanut miehen nuoriin, ennen kuin raukka riistää hengen itseltään. Lähemmäksi päästyään hän huomasi, että sehän olikin kirkkoherra Hyvämäki, joka oli menossa uimaan eikä hukuttautumaan. 

Lopulta Hyvämäenkin terveys murtui. Lääkärit jo varoittelivat liiallisesta rehkimisestä, mutta kirkkoherra vain jatkoi entiseen tapaan. Huhtikuisena sunnun­taina Hyvämäki lähti kirkonmenojen jälkeen 30 km:n päähän Petäyksen koululle seuroja pitämään. Oli kelirikko ja matkaan oli lähdettävä jalan. Seitsemän kilometrin päässä eräässä ylämäessä voimat loppuivat ja Kleofas sai sydänkohtauksen. Lähellä olevan mökin väki toimitti hänet lääkäriin, ja sieltä hänet vietiin edelleen sairaalaan.   Tämän tapauksen jälkeen Hyvämäki ei enää kuntoutunut, vaan nukkui pois 25. heinäkuuta 1932 klo 4 aamulla. Kun tieto sielunpaimenen poistumisesta samana päivänä levisi seurakunnassa, vavisutti paikkakuntaa harvinaisen ankara ukonilma. Ukkosenjyrinän poika oli lähtenyt Herransa ja Mestarinsa luokse. Hän oli, niin kuin Sinnemäki kirjassaan sanoo: ” Kahden maan kansalainen, palava Jumalan valtakunnan työntekijä ja isänmaan ystävä.”

Kleofas Hyvämäen kuva ruustinna Hyvämäen mukaan nimetyn Editin salin seinällä Nilsiän Aholansaaressa

 

Aholansaaren leiri- ja lomakeskus, Nilsiä

Puh. 050 4641 000 tai
aholansaari@aholansaari.fi

 

Paluu pääsivulle

Marjatta Vallius 24.2.2017

Lähteet: Sinnemäki: Ukkosenjyrinän poika,

             Kirkonarkistot